YL Yksinluistelijat kilpailivat kahdessa eri kilpailussa Vantaalla

25.9.2017

Emilia Utriainen, Minttu Ruoho, Sara Venäläinen ja Anna Riabinina
Emilia Utriainen, Minttu Ruoho, Sara Venäläinen ja Anna Riabinina
 Krista Ruokostenpohja
Krista Ruokostenpohja
Sara Tuominen, Katariina Romppanen ja Tilda Liukkonen
Sara Tuominen, Katariina Romppanen ja Tilda Liukkonen

Kultaa, hopeaa ja pronssia Tikkurila Trophysta.

Yksinluistelijat kilpailivat viikonloppuna Tikkurila Tropyssa sekä Aktia Trophyssa. Mukana kilpailuissa oli yhdeksäntoista luistelijaa kuudessa eri sarjassa.

Tikkurila Trophysta B-silmut menestyivät parhaiten pienistä horjumisista huolimatta ja toivat mukanaan kolme miltalisijaa. Minttu Ruoho voitti B-silmut 1/2006-6/2007 sarjan, Emilia Utriaisen ollessa kolmas. Krista Ruokostenpohja oli puolestaan toinen nuoremmissa B-silmuissa. Anna Riabininalle, Sara Venäläiselle ja Sofia Salolle kilpailu oli ensimmäinen B-silmut sarjassa. Anna sai erityismaininnan lennokkaista hypyistä. Kansallisissa noviiseissa kilpailukautensa avasivat Henna Takki ja Jane Koskela. Henna oli kilpailun kuudes ja Jane kahdestoista. Molemmat tytöt tekivät ohjelmissa hyvät 2A yritykset. Myös junioreissa molemmissa sarjoissa starttailtiin kilpailukautta. Kansallisissa junioreissa Katariina Romppanen oli hienosti kuudes lähes puhtailla ohjelmilla ja Tilda Liukkonen nousi hienolla ja mahdollisesti kisan ehjimmällä vapaaohjelmalla ensimmäisissä SM-juniorikilpailuissa viidenneksi.

Aktia Trophyssa Oona Heilala luisteli hienon vapaaohjelman ja nousi lyhytohjelman jälkeen upeasti 15 sijaa ylöspäin ollen lopputuloksissa kilpailun kolmastoista.

Onnittelut mitalisteille!

Tulokset