Lahden Taitoluistelijat ry (LTL)
Lahden Taitoluistelijat on taitoluisteluseura, jolla on yli 50-vuotiset perinteet. Seuran tarkoituksena on ylläpitää ja edistää yksinluisteluun ja muodostelmaluisteluun liittyvää harrastus- ja kilpailutoimintaa.

Perustettu vuonna 1973
n. 400 jäsentä
Tähtiseura (Lapset ja nuoret sekä aikuiset)
Luistelijat kilpailevat kansallisella, SM-tasolla että kansainvälisellä tasolla.
Järjestämme vuosittain kilpailujen lisäksi näyttävät joulu- ja kevätnäytökset Lahden Wemasto-Areenalla.
Muut toiminnot
- luistelukoulu
- matalankynnyksen luistelu
- liikuntakerho
- temppujumppa
- soveltava luistelu
perheluistelu
aikuisluistelu
luistelu-/liikuntaleirit
lastenliikekerho
päiväkoti-/kouluyhteistyö
LTL:n arvot
- Laatua
- Tunnetta
- Lahest
Tähtiseuraprosessin myötä koimme tärkeäksi tarkastella seuran nykyisiä arvoja ja niiden sopivuutta jäsenistöllemme. Tätä varten teetimme huhtikuussa 2023 kyselyn, jonka avulla jokaisen seuran jäsenen (luistelijat ja heidän huoltajat) oli mahdollisuus päästä vaikuttamaan uusien arvojen muodostamiseen.
Kyselyn pohjalta syntyivät uudet arvot “Laatua-Tunnetta-Lahest", joiden sisältöä on tarkemmin kuvattu alla.
LAATUA Tavoittelemme erinomaisuutta toiminnassamme. Osaamme, opimme, autamme, kohtaamme ja uskallamme olla rohkeita.
TUNNETTA Innostumme yhdessä haastavista tavoitteista, mahdollisuudesta kehittyä sekä positiivisesta urheiluhengestä. Yhteisöllisyys luo turvallisuutta ja tilan suurille tunteille.
LAHEST Tsemppaamme ja rohkaisemme niin onnistumisen kuin pettymyksenkin hetkellä.
#lahtelaistaasennetta - enemmän kuin pelkkiä suorituksia.



