Henni Wessman

Olen alkujani lahtelainen, sittemmin helsinkiläistynyt valmentaja, ja palasin keväällä 2021 täydentämään alkuperäisen kotiseurani valmennustiimiä. Luistelin koko oman urani Lahdessa, ja alusta alkaen muodostelmapuolella aina SM-junioreihin Team Estreijaan saakka. Lopetin aktiiviurani keväällä 2019 joukkueen pääkapteenina ja aloitin heti perään valmennustyöt Järvenpään Taitoluistelijoille. Työskentelin kahden kauden ajan tuntivalmentajana seuran kaikille joukkueille muodostelman kehitysryhmästä SM-noviiseihin asti. Olin myös jo oman luisteluni ohella toiminut useita vuosia luistelukouluohjaajana Lahdessa.

Palaan innolla tuttuun seuraan uudessa roolissa jatkamaan sitä työtä, mitä joukkueiden kanssa on tähän asti tehty. Olen valmentajana kannustava ja haluan kohdata jokaisen luistelijan myös yksilönä. Pyrin itsekin jatkuvasti kehittymään valmentajana ja tavoitteena on myös kouluttautua eteenpäin mahdollisimman pian. Valmennustyön ohessa opiskelen maantiedettä Helsingin yliopistolla ja valmistun luonnontieteiden kandidaatiksi kevään 2021 aikana.