LTL Viestintä

Viestinnän kehittäminen

Viestinnän parantaminen on ollut ns. kestoaihe, kun  Lahden Taitoluistelijat on kerännyt palautetta jäsenistöltään. Viime syksynä LTL:n johtoryhmä nimesi työryhmän miettimään, miten seurassa voisi viestintää kehittää. Tämän työn pohjalta syntyi ensimmäinen versio seuran viestintästrategiasta sekä viestintäsuunnitelma kaudelle 2020-2021. 

Viestintästrategia luo pohjan seuran viestinnälle ja kommunikoinnille. Siinä on kuvattu viestinnän periaatteet sekä viestinnän rakenteet ja roolit seurassa. Strategian pohjalta laaditaan vuosittain viestintäsuunnitelma, jossa kuvataan tarkemmin viestinnän toimenpiteet eri tasoilla kalenterikuukausittain sekä viestinnän vastuuhenkilöt.

Lahden Taitoluistelijoiden viestintä ei tietysti suunnitelmia tekemällä yhdessä yössä muutu täydelliseksi. Seuralla on kuitenkin tahtoa kehittää toimintaa ja näiden toimenpiteiden avulla parantaa mm. viestinnän läpinäkyvyyttä ja suunnitelmallisuutta. Saaduista kokemuksista opitaan ja parannetaan juoksua!

Vastuu onnistuneesta viestinnästä on viime kädessä meillä kaikilla (seuran työntekijät, luottamushenkilöt, luistelijat ja vanhemmat). Vaikka tilanteet eivät aina ole helppoja, muistetaan toisten kunnioitus sekä rakentava ja ystävällinen vuorovaikutus.

Viestintäsuunnitelma 2020-2021 on mukana esimerkinomaisesti. Tulevan kauden 2021-2022 suunnitelma päivitetään kesän aikana.

Otamme mielellämme vastaan kommentteja ja ideoita, miten seuran viestintää voisi kehittää. Laita meille postia viestinta.ltl(at)gmail.com

LTL johtokunta

PDF-tiedostoLTL viestintästrategia versio 1.0.pdf (114 kB)
LTL viestintästrategia versio 1.0
PDF-tiedostoLTL viestintäsuunnitelma 2020-2021.pdf (177 kB)
LTL viestintäsuunnitelma 2020-2021