LTL:n SM-junnujoukkue erottautui kauden avauskisassa

14.11.2012


Lahden Taitoluistelijoiden SM-juniorijoukkue Team Estreija erottautui
edukseen kauden muodostelmaluistelun SM-sarjan avauskisassa Tampereen
Hakametsän hallissa 10.-11.11.

Estreijan lyhytohjelma, jossa teemana Vogue, oli kokonaisuudessaan
hyvä suoritus ensimmäiseen kilpailuun. Oli hienoa nähdä tyttöjen
nauttivan luistelusta, iloitsivat valmentajat Jenni Rahko ja Henriikka
Latva.

Lauantaina luisteltu lyhytohjelma, puvut ja tyttöjen esiintyminen
keräsi runsaasti kehuja monelta eri taholta ja erottui edukseen monien
rauhallisten ja kauniiden ohjelmien joukossa jatkaa Rahko.

Sunnuntaina luisteltu vapaaohjelma ei ollut tyttöjen paras suoritus,
joukkoon mahtui muutama kaatuminen ja pieniä epätarkkuuksia. Tytöt
pitivät kuitenkin kokonaisuuden kasassa ja tämäkin ohjelma sai
positiivista palautetta erilaisuudestaan.  Vapaaohjelman  teemana
erittäin suomalainen Kalevala.  Molempien ohjelmien pisteisiin ja
sijoituksiin olemme valmentajina oikein tyytyväisiä, ne olivat tänä
keväänä uudistuneelle ja nuorentuneelle joukkueelle hyvällä tasolla,
kehuu Latva.

Tulevia kilpailuja ajatellen keskitymme erityisesti ohjelmien
siistimiseen, vauhdin kasvattamiseen, ylävartalon tiukkuuteen sekä
perusluistelutaidon kehittämiseen. Tavoitteena seuraavissa kisoissa
Helsingissä 8.-9.12. on lunastaa SM-loppukilpailupaikka.  Tulokset:
Team Estreija LTL (10./14) kokonaispistein 91.72. Kilpailun
voittajajoukkue  Team Fintastic  (HTK) ylsi 157.04 pisteeseen,
toiseksi sijoittui  Musketeers (HL) 149.68 pistettä ja kolmas  Team
Mystique (HSK) 140.44 pistettä.

STLL on nimennyt Team Estreijan  tammikuussa  pidettäviin Saksan Cup
of Berlin –muodostelmaluistelukilpailuihin 17.-19.1.2013.

LTL:n SM-noviisijoukkue Team Soleilin kauden ensimmäisessä
kisasuorituksessa oli havaittavissa pienoista jännittyneisyyttä.
Harjoituksissa tytöt luistelivat nappisuorituksen, mutta itse kisassa
jännitys näkyi.  Kultafinaalipaikka on joukkueen tähtäimessä joulukuun
kisassa ja sitä kohden harjoitellaan tavoitteellisen aktiivisesti.
Team Soleil (LTL) 35.99 oli kisan 9. Noviiseista ensimmäiseksi tuli
Dream Steps (EVT) 55.64, toiseksi  Team Dynamique (HSK) 54.18 ja
kolmanneksi Blue Diamonds (JYTLS) 40.02.

Junioreissa kauden molemmista SM-valintakilpailuista valikoituu
yhteensä 12 joukkuetta SM-kilpailuun, kuten myös noviiseissa. Suomessa
muodostelmaluistelun kansalliset kilpailut ovat joka ikäluokassa
mittari, missä maailman taso tällä hetkellä lepää. Seniorisarjan
Marigold IceUnity sekä Rockettes ovat molemmat kolminkertaisia
maailmanmestareita ja Team Unique, vuoden 2009 MM-hopeamitalisti.
Lajin kasvava suosio maassamme näkyy luistelijamäärissä, sillä
Tampereella kilpaili yhteensä yli 800 luistelijaa aina kymmenestä
ikävuodesta ylöspäin. Kaiken kaikkiaan Suomesta löytyy 153 kilpailevaa
muodostelmaluistelujoukkuetta.

Suomalaiset ovat tottuneet maassamme vuosittain kovaan ja tasaväkiseen
keskinäiseen kilpailuun, jonka lopputulemana vain kaksi joukkuetta
pääsee tavoittelemaan maailmanmestaruutta. Myös juniorisarja eli alle
19-vuotiaat on tänä vuonna suomalaisittain erityisen mielenkiintoinen,
sillä sarjan ensimmäiset viralliset maailmanmestaruudet ratkotaan
kotiyleisön edessä Helsingissä, 8. ja 9. maaliskuuta 2013. Aiemmin
World Challenge Cupin nimeä kantanut kilpailu onkin ollut
suomalaisittain menestyksekäs.

Suomalaiset SM-juniorijoukkueet  Team Fintastic ja Musketeers ovat
saavuttaneet historian aikana yhteensä 20 mitalia, joista 11 on ollut
kultaista. Viime kevään aikuisten MM-kilpailut katkaisivat
suomalaisittain jo vuosia jatkuneen mitaliputken, ja tuloksena oli
hienoinen pettymys; Rockettesin neljäs ja Marigoldin kuudes sija.
Mestaruuden vei viiden vuoden tauon jälkeen Ruotsi.

Tampere on senioreille yksi kolmesta valintakilpailusta huhtikuisiin
MM-karkeloihin Bostoniin. Juniorit ottavat mittaa toisistaan Tampereen
kilpailun jälkeen vain kertaalleen, jonka jälkeen kaksi himoittua
edustuspaikkaa MM-kotikisoihin ratkeaa. Suomalaisten tavoitellessa
MM-tasolta aina kahta mitalia – kultaa ja hopeaa – ei lajin
SM-valintakilpailujen arvoa parane Suomessa vähätellä.