Muodostelmaluistelun 2. SM-valintakilpailu, Espoo

15.12.2014


Muokattu 16.12.2014: LTL:n Team Estreija vahvana

Lahden Taitoluistelijoiden Team Estreijan  varma ja vahva esiintyminen viikonlopun toisessa junioreiden SM-valintakisassa Espoossa toi tulosta. Joukkueen lyhytohjelma lauantaina oli siisti kokonaisuus yhtä kaatumista lukuunottamatta. 

- Ohjelmaan on saatu paljon vahvuutta lisää 1. valintakisan jälkeen. Onnistuimme kasvattamaan myös pistesaldoamme 5 pistettä. Jenni Vartiaisen musiikkiin tehty ohjelmakokonaisuus, sai kovasti kehuja katsomosta ja tuomaristolta. Muutama tuomari oli jopa arvioinut koreografiamme kisan parhaiden joukkoon, hehkuttivat valmentajat Henriikka Latva ja Jenni Rahko.

Vapaaohjelmassa tytöt luistelivat hyvän suorituksen sunnuntaina omalla tasollaan, esiintymisestä nauttien. Pisteet jäivät hieman 1. valintaa alemmas teknisten tasojen tippumisen takia, mutta esittämispisteitä onnistuttiin kohottamaan.  Ohjelma oli jälleen jäänyt monen katsojan ja tuomarin mieleen pirteydellään ja kiitosta tuli siitä, että Cabaret-kokonaisuus oli loppuun asti hiottu, pukuja, musiikkia ja liikekieltä myöden. - Lopputuloksissa nousimme 8. sijalle pistein 107,66 ja saavutimme kirkkaasti SM-kilpailupaikan, johon olemme todella tyytyväisiä hymyilivät valmentajat.

- Nyt saamme pienen hengähdystauon joululoman merkeissä ja sen jälkeen kovalla innolla ja motivaatiolla lähdemme treenaamaan kohti kauden kansainvälistä kilpailua Göteborgissa ja SM-kisaa Tampereella.

Marigold IceUnity (Helsingin Luistelijat) luisteli sarjansa voittajaksi Espoossa. Joukkue oli ykkönen molempina päivinä ja keräsi viikonloppuna yhteispisteet 208,38. Kilpailussa toiseksi sijoittui Rockettes (Helsingin Taitoluisteluklubi), joka oli puolestaan toinen niin lyhyt- kuin vapaaohjelmassa ja keräsi 206,36 pistettä. Team Unique (Helsingfors Skridskoklubb) oli kolmas 196,58 ja neljäs Revolutions (Espoon Taitoluisteluklubi).

Junioreissa tutut joukkueet sijoittuivat kärkeen. Lyhytohjelmassa toiseksi sijoittunut Musketeers (HL) oli vapaaohjelmassa selvä ykkönen ja voitti koko kilpailun pistein 166,04. Musketeers voitti myös ensimmäisen valintakilpailun marraskuussa. Lyhytohjelman ykkönen, Team Fintastic (HTK), joutui taipumaan toiseksi vapaaohjelmassa ja myös koko kilpailussa keräten kokonaispisteet 157,58. Kolmanneksi sijoittui kilpailun suurimmasta yllätyksestä vastannut Valley Bay Synchro (Espoon Jäätaiturit). Joukkue sijoittui viidenneksi lyhytohjelmassa, ja aivan Team Fintasticin kantaan kolmanneksi, vapaaohjelmassa.

Tulokset: http://www.figureskatingresults.fi/results/1415/MLJSN2VK/

 

Lisätietoja

valmentaja Jenni Rahko, puh. 045 899 2928

LTL/muodostelmaluistelujaoston puheenjohtaja Virpi Hurri, puh. 040 756 7776

 


 

15.12.2014

Viikonloppuna luisteltiin Espoon Barona Areenalla muodostelmaluistelun 2. SM-valintakilpailu. Lahden Taitoluistelijoiden SM-juniorijoukkue Team Estreija sijoittui kilpailussa kahdeksanneksi yhteispistein 107,66. Sijoituksellaan joukkue lunasti paikan Tampereella 28.2.-1.3.2015 luisteltavaan SM-kilpailuun.

 

Onnea joukkueelle!