Muodostelmaluistelun SM2015, Tampere

2.3.2015


Päivitetty: 2.3.2015

Muodostelmaluistelun kilpailukausi huipentui SM-kisoihin Tampereen Hakametsän hallissa. Lahden SM-juniorijoukkue Team Estreija loisti jäällä raikkaalla ja energisellä luistelulla ja tulkinnallaan. Joukkue ei olisi kauttaan voinut paremmin päättää kuin huikeisiin kauden ennätyspisteisiin 122,02.

  • Suoritimme kummankin ohjelman puhtaasti ja taidokkaasti, juuri kuten olimme harjoitelleet ja kova harjoittelu tuotti tulosta. Olemme tällä kaudella treenanneet hurjalla tsempillä ja motivaatiolla ja olemme älyttömän tyytyväisiä sijoitukseemme, joka oli 8. tässä erittäin kovatasoisessa sarjassa, jossa suomihuiput ovat myös maailmanhuippuja riemuitsevat joukkueen kapteenit Salla Sillanpää ja Nelli Nyqvist.

  • Valmistautuminen SM-kisoihin sujui joukkueelta hienosti ja harjoittelu on läpi kauden ollut laadukasta. Molempia ohjelmia saatiin eteenpäin vielä viime viikkojen aikana ja iloksemme kehitys näkyi myös kisasuorituksissa. Lauantain lyhytohjelma oli varmaa suorittamista elementti elementiltä. Tytöt luistelivat itsevarmasti ja eläytyivät täydellä tunteella ohjelmaansa. Katsomokehuja tuli runsaasti etenkin joukkueen vauhdikkaasta line-elementistä: kuulemma kisan paras line! Kehuvat joukkuettaan tyytyväiset valmentaja Jenni Rahko ja Henriikka Latva.

  • Sunnuntain vapaaohjelma-päivään mahtui hieman jännitystä, kun pari luistelijaa sairastui. Kokoonpanoon jouduttiinkin tekemään muutoksia vielä kisaharkan jälkeen. Tästä huolimatta tytöt lähtivät taisteluasenteella luistelemaan ja tekivät upean kokonaisuuden Cabaret-ohjelmastaan. Tuomareiden komponenttipisteissä väläyteltiin varsinkin koreografiassa ja tulkinnassa ilahduttavan korkeita pisteitä. Vapaaohjelman 7. sijaan ja kokonaissijoitukseen 8. olemme hyvin tyytyväisiä. Joukkue on treenannut kovaa ja kehittynyt tasaisesti kauden edetessä. Tytöt ovat myös onnistuneet kisoissa omalla tasollaan ja nauttineet ohjelmiensa tulkitsemisesta. Hienoa, että kova työ palkittiin! hehkuttavat Rahko ja Latva.

    Helsingin Luistelijoiden Marigold IceUnity voitti ylivoimaisesti muodostelmaluistelun Suomen mestaruuden. Hopealle sijoittui Helsingin Taitoluisteluklubin Rockettes ja pronssille Helsingfors Skridskoklubbin Team Unique. Espoon Taitoluisteluklubin Revolutions oli neljäs.

    Marigold IceUnityn Images of War -vapaaohjelma oli jälleen kerran elämys. Luistelijat onnistuivat luomaan jäälle intensiivisen ja dramaattisen kokonaisuuden, johon ei mahtunut virheitä. Joukkue palkittiin suorituksistaan 223,74 pisteen huikealla saaliilla. Tuomaristo antoi Marigoldin vapaaohjelmalle koreografiasta sekä tulkinnasta rivin täysiä kymppejä. Vapaaohjelmapisteet 150,06 ovat joukkueen toistaiseksi parhaat vapaaohjelmapisteet.

    Suomen Taitoluisteluliitto vahvistaa MM-kilpailuvalinnat alkuviikosta. Liiton valintakriteerien mukaisesti MM-edustajiksi valittaneen Marigold IceUnity ja Rockettes. MM-kilpailut käydään huhtikuun 10.-12. päivä Kanadan Hamiltonissa

    Helsingin Luistelijoita edustava Musketeers voitti kolmannen perättäisen junioreiden Suomen mestaruutensa. Joukkue oli ykkönen niin lyhyt- kuin vapaaohjelmassakin ja keräsi kokonaispisteet 172,36. SM-hopeaa voitti Helsingin Taitoluisteluklubin Team Fintastic, joka oli puolestaan molempien osioiden toinen ja keräsi kokonaispisteet 169,00. Uransa ensimmäisen SM-mitalin nappasi Oulun Luistelukerhon Stella Polaris pistein 150,62.

    Suomen Taitoluisteluliitto on jo valinnut junioreiden MM-edustajiksi Musketeersin ja Team Fintasticin. Junioreiden MM-kilpailut luistellaan Kroatian Zagrebissa maaliskuun 13.-14. päivä.

    Kilpailun tulokset

    Lisätietoja:

     päävalmentaja Jenni Rahko, puh. 045 899 2928
     muodostelmaluistelujaoston puheenjohtaja Virpi Hurri, puh. 040 756 7776

 


 

Tampereella ratkottiin viikonloppuna muodostelmaluistelun SM-mitalit. Lahden Taitoluistelijoiden SM-Juniorijoukkue Team Estreija sijoittui kilpailussa hienosti sijalle 8/12 kauden ennätyspisteillään.

STLL:n uutinen kilpailusta.