ML Muodostelmaluistelun SM-kilpailut 1.-2.3.2025 Helsinki
3.3.2025
Muodostelmaluistelun SM-kilpailut käytiin viikonloppuna Helsingissä. SM-kilpailuissa seuraamme edustivat SM-noviisijoukkue Team Soleil sekä SM-juniorijoukkue Team Estreija.
Team Soleilla oli hyvä valmistautuminen, ja reissu sujui kaikin puolin onnistuneesti. Kisassa luisteltu ohjelma huokui energiaa ja rohkeutta – upeaa esiintymistä SM-kisajäällä! Suurin osa joukkueesta oli ensikertalaisia tässä jännittävässä paikassa, mutta silti joukkue onnistui tekemään hienon esiintymisen. Tuloksena kauden ennätyspisteet ja sijoitus 11. Olemme todella tyytyväisiä, valmennustiimi kertoi kisan jälkeen.
Team Estreija esiintyi lyhytohjelmassa varmasti ja vahvasti, ja kehitys on todella nähtävissä! Erityisesti piiska-läpimeno nousi esiin erittäin laadukkaana elementtinä. Valitettavasti pivottava blokki jäi teknisesti alhaisimmalle tasolle, mikä näkyi pisteissä, eivätkä kokonaispisteet yltäneet aivan toivotulle tasolle. Joukkueen tunnelma pysyi kuitenkin loistavana. Estreija esitti sunnuntaina kauniin vapaaohjelman, ja kokonaisuudessaan kilpailu oli upea suoritus sekä hieno päätös kisakaudelle. Estreijan sijoitus oli kilpailun 12. Joukkue nauttii täysin siemauksin kovalla työllä ansaitsemastaan SM-kisapaikasta – tunnelma on ollut huikea, valmennustiimi kertoi kilpailun jälkeen.
Onnittelut molemmille joukkueille hienoista suorituksista SM-kisajäillä!
Virallinen tulossivu

