Muodostelman SM 1 valintakilpailu takana - Lämmin kiitos kaikille mukana olleille

11.11.2022

Lahden muodostelmaluistelun SM 1. valintakilpailut, on nyt onnistuneesti takana. Mahtavaa oli että saimme kisat Lahteen ja että ne oli mahdollista näiden koronavuosien jälkeen järjestää. Iso kiitos seuramme molempien lajien, muodostelmaluistelun ja yksinluistelun tiiviin yhteistyön, saimme kisat organisoitua. Tämä oli suuri voimainponnistus seuraltamme.

Kisojen merkitystä taloudellisesti seurallemme ei voi tarpeeksi korostaa. Merkitys on iso, sillä koronavuodet ovat jättäneet omat jälkensä.

Kisatilastoa

Meillä oli paikalla 38 joukkuetta, 855 luistelijaa, 177 valmentajaa sekä toimihenkilöä ja 208 talkoolaista.  Päivät olivat pitkiä, kun harjoitukset alkoivat klo 6 ja kisat päättyivät klo 20:30. Talkootunteja tehtiin yhteensä huimat 1654 h, joista vastuuhenkilöiden osuus oli 220 tuntia. Kisojen valmistelutöitä tehtiin useita kuukausia: tilavaraukset, hotellivaraukset, lipunmyyntiyhteistyö, viranomaisyhteistyö, markkinointi, yhteistyö muiden muodostelmaluistelun SM-valintakisojen järjestäjien, Suomen Taitoluisteluliiton sekä alueen tapahtumien, ym. ym. kanssa. Aina siitä lähtien kun kisat huhtikuun lopussa seurallemme myönnettiin.

Yksi kisaviikonlopun mielenkiintoinen tilastotieto löytyy hyötyliikunnasta. Kisaorganisaation vastuuhenkilöiden aktiivirannekkeet, näyttivät viikonlopulta (pe-su) faktana jopa 38 000 askelta/hlö. Liikuntaa tuli per päivä siis reilut 10 km. Talkootyö myös liikuttaa, sanan kaikissa merkityksissä.

Lämmin kiitos

Iso kiitos kaikille talkoissa mukana olleille. Meillä oli mukana niin seuramme luistelijoita, vanhempia, valmentajia kuin myös jo luistelu-uransa lopettaneita, että myös ulkopuolisia apukäsiä. Oli hienoa todeta, että niin moni oli valmis antamaan työpanoksensa kisojen onnistumiseksi. Vaikka varmasti väsymys välillä painoi, niin hymy oli silti herkässä ja saimmekin kiitosta hymyilevistä kasvoista sekä auttavaisuudesta. Joukkueet myös saivat talkoolaisiltamme sekä ravintoloitsijalta kiitosta järjestelmällisyydestä sekä siisteydestä ja muiden kannustamisesta. Ravintolapalvelut olivat toimivat ja ruoka maistuvaa.

Lämmin kiitos luistelijoille, valmentajille, toimihenkilöille, arvioijille, kuvaajille sekä yleisölle niin paikan päällä kuin myös kotikatsomoissa. Hienoa, että yleisöä oli runsaasti niin katsomossa kuin myös ruudun takana. Kannustus on joukkueille tärkeä osa koko kisaa. Kiitos yhteistyökumppaneille sekä Suomen Taitoluisteluliitolle, että mahdollistitte kisojen järjestämisen Lahdessa.

Jännitystä riitti loppuun asti

Tilojen osalta niin IskuAreena kuin myös Salpausselän koulu osoittautuivat jälleen toimiviksi.

Seurana meillä oli iso vastuu, järjestää kisa merkittävästi muuttuneilla säännöillä. Säännöt määrittävät mm. pakollisia hyppyjä koko joukkueena useammassa elementissä, ja se myös asettaa jäälle ja sen kunnolle paineita. Jään kunnolle on melkoinen rasite, kun kerrallaan 16 luistelijaa luistelee 13 tuntia/päivä kahden päivän ajan. Jääolosuhteiden vuoksi koimmekin aivan kisojen viime hetkellä jännitystä, sillä jään kunto alkoi loppukisaa kohden heiketä. Tuomareiden tarkkuuden sekä asiantuntijuuden ansiosta, saimme kisat onnelliseen päätökseen, kun ennen sunnuntain viimeistä kisasuoritusta päädyttiin vielä ottamaan jääkone jäälle. Jäädytys pidensi hieman kisaamme ja asetti viimeisen joukkueen tukalaan paikkaan. Tämä oli kuitenkin ainoa keino taata turvallinen kilpailusuoritus koko kilpailun viimeiselle joukkueelle.

Kisaviikonloppu tarjosi jännitystä, näyttäviä ohjelmia sekä myös uusia tuulia muodostelmaluistelun saralla, kun Seniorit Elite 12 sarjan kilpailu otti ensiaskeleensa hallissamme. Tästä on hyvät asetelmat jatkaa kohti muodostelman 2. valintakilpailua ja kohti SM-kisoja.

Kisojen taloudesta tiedotamme jäsenistöä, kun saamme kaikki lopulliset kulu- ja tulotiedot kartoitettua. Taloudellinen hyöty Lahden alueelle on alustavien laskelmien mukaan reilu 113 000 euroa, sisältäen hotellimajoitukset, ravintola- ym. palvelujen käytön sekä ostokset.

Voimme olla myös iloisia siitä, että Nenäpäivän jäätanssihaaste oli onnistunut. Lahjoituksia tullut Puoli seiskan kautta Nenäpäivälle jo 179 640 €, joka on jo nyt aivan upea summa. Saimme kiitosta Yle Tapahtumien Atelta kaikesta yhteistyöstä haasteen tiimoilta. Tämä upea summa on myös kuulemma meille kiitoksenosoitus. Nenäpäivä huipentuu tänään perjantaina 11.11. Puoli seiskassa Yle TV1 klo 18:30 ja varsinainen Nenäpäivä -ilta klo 19. Mikäli et ehtinyt katsoa Puoli7:n ohjelmaa sekä Ellan ja Mikon luistelua IskuAreenalla, voit katsoa sen Yle Areenasta https://areena.yle.fi/1-51003088.

Tällaiset kisat ja muut vastaavat tapahtumat ovat seurallemme äärimmäisen tärkeitä. Niiden avulla saamme näkyvyyttä ja myös tuloja. Se tarkoittaa myös paljon työtä, mutta panostus on sen arvoista. Osoitimme jälleen, että yhdessä pystymme tähän. Lämmin kiitos.

Ystävällisin terveisin
Virpi Hurri
kilpailunjohtaja / MLSM1valinta