YL Easter Skate 5.-7.4.2024 Riihimäki
8.4.2024
Yksinluistelijoiden kilpailukausi sai upean päätöksen Riihimäellä viikonloppuna järjestetyssä Easter Skate kilpailussa. Kilpailussa nähtiin useampia ennätyspisteitä sekä henkilökohtaisia onnistumisia, ja valmennustiimi oli kilpailun jälkeen ylpeä kaikista luistelijoista.
Novice A sarjassa Alisa Alaranta luisteli upeasti tiukan kilpailun voittoon ja Olivia Kanervo saavutti kolmannen sijan. Junior B sarjassa Eveliina Alaranta ylsi hienosti hopealle ja Senior A sarjassa Henna Takki pokkasi itselleen upeasti kultaa. Spring A sarjassa Lilian Mäkynen sijoittui kuudenneksi ja Debytanteissa Olivia Semeri oli kahdeksas.
Myös Aikuisluistelijoiden sarjoihin osallistui ennätysmäärä luistelijoita, kun seurastamme kilpailuun lähti kolme luistelijaa. Kaikki kolme luistelijaa Pinja Nieminen (Gold YA-I), Veronika Baliubash (Silver YA-I) ja Eeva-Maria Jurkkala (Bronze III-V Artistic) saavuttivat upeasti korkeimman palkintosijan omassa sarjassaan.
Onnittelut kaikille palkintosijoista ja hienoista onnistumisista. Tähän on hieno päättää kilpailukausi. Tulevana viikonloppuna luistellaan vielä seuran kevätnäytös, Toy Storyn merkeissä. Näytöksen jälkeen pidetään ansaittu huilitauko ennen kuin käännetään katseet tulevaan kauteen.